Minun elämäni

”Kun mikään ei tunnu miltään…”

”Joskus lääkiksen alussa meitä pyydettiin kirjoittamaan lista haaveista. Mun lista oli suunnilleen tällainen: paljon lapsia, talo meren rannalla, maailmanrauha, perhe, mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä, olla satuttamatta ketään, nainen jota rakastaa, olla onnellinen. Tän listan laatimisesta on jo jonkin aikaa. Osa näistä haaveista on toteutunut, osa ei, osalla ei oo mitään

Eilen tunsin Zen…

Ei ole ihmisen hyvä olla silloin, kun mielessä pyörii kerralla miljoona ajatusta, joista ei saa yhtään ainoata kokonaiskuvaa, rinnassa tuntuu jatkuva ahdistuksen paine, sekä keho ei malta pysyä montaakaan minuuttia paikallaan. Kyllähän semmoisia on ollut matkan varrella ennenkin, yksi kerrallaan ja vain hetkinä, mutta nyt, kun se kaikki tapahtuu samaan