Minun elämäni

Yksin omassa yksinäisyydessä.

Opettele olemaan yksin. Lause, johon olen usein törmännyt lukiessani erilaisia kirjoituksia elämästä. Olen myös joskus saattanut kuulla tuon lauseen parikin kertaa parisuhteeni päätyttyä. Yleensä tuohon jälkimmäiseen törmäilyyn on lausetta kuitenkin vielä jatkettu: ”…niin osaat sitten olla toisen kanssa.”. Mitä se tarkoittaa? Osaanhan minä olla yksin! Miten oma yksinoloni liittyy toiseen ihmiseen? Itseasiassa olen pienestä asti osannut ja vaikka olenkin luonteeltani hyvin sosiaalinen, niin olen aina osannut arvostaa yksin olemisen hetkiä. Viime vuosina olen alkanut arvostaa yksin olemista vielä enemmän. Lopulta ajattelen, että tuolla minulle sanotulla lausahduksella on haluttu enemmänkin sanoa: ”Rakasta itseäsi, niin osaat rakastaa toista.”. Sen minä voin ymmärtää ja on pakko sanoa, että viime vuosien vaikeiden sattumien ja sieltä nousemisen myötä olen todella oppinut rakastamaan itseäni. Senkin minä opin,.. niin, olemalla yksin ja kuuntelemalla itseäni.

Ymmärrän ja tiedän, että tälläkin hetkellä monet kärsii yksin olemisesta. On surullista, että tuolla jossain on ihmisiä, joilla on hyvin niukka sosiaalinen verkosto tai sitä ei ole ollenkaan. Ei harrastuksia, eikä muita sellaisia asioita, jotka tekisivät yksinolosta nautittavaa. Saan siis monellakin tapaa olla hyvin kiitollinen ja onnellinen, että ympärilläni on hyvin laaja sosiaalinen verkosto jonka kanssa minulla on mahdollisuus viettää aikaa aina silloin, kun en jaksa tai halua harrastaa yksin.

On kuitenkin yksi asia, joka varmasti yhdistää minua ja niitä monia, jotka yksin elävät. Se on yksinäisyyden tunne. Läheisen ihmissuhteen puute. Toisen ihmisen läheisyys, rakkaus, rakastumisen ja rakastamisen tunne.

Yksinäisyyden tunteet tulevat esiin vain ajoittain. Joskus sen laukaisee jokin hetki. Joskus se vain tulee. Olen välillä huomannut nukkumaan mennessäni, että tuijotan sänkyäni. Sitä puolta, joka on tyhjä. Sitä puolta, johon iltaisin käännän päiväpeiton ja sängyllä lojuneet tyynyt. Se on välillä vaikeaa, kun omassa ajatuksessaan toivoo, että siinä kaiken sen petivaatteilla täytetyn puolen tilalla olisi ihminen. Ihminen, josta ottaa kiinni. Ihminen jota koskea. Ihminen, jota voin katsoa silmiin ennen nukahtamista ja sanoa ”rakastan”.
Joskus kun peiton reuna hipaisee paljasta selkääni. Se tuntuu siltä, kuin sormi koskettaisi hellästi hipoen. Sormi, joka sanattomasti sanoo ”Ihanaa että olet siinä”.

Aamulla herätessä katson välillä viereeni. Katson olenko yksin. Ne on niitä aamuja, kun välillä tuntuu ettei ole syytä herätä. Ei ole ketään ketä koskea, suudella, sanoa ”huomenta, minä rakastan sinua”.

Joskus kun teen ruokaa hellan ääressä mietin itsekseni, että tulisipa taakseni tulisi ihminen joka ottaisi minusta kiinni ja kysyisi ”Mitä me syödään”. Välillä istuessani tässä koneellani kirjoittaen ajattelen, että tulisipa taakseni se ihminen, ottaisi kiinni ja kuiskaisi ”Eiköhän riitä, mennään nukkumaan”.

Olen muutaman kerran istunut olohuoneessa yksin ja nähnyt outoja valveunia. Ne on nopeita, vain muutamien sekuntien hetkiä, jossa näen kaksi ihmistä tekemässä jotain. Välillä omia juttujaan, välillä sylikkäin sohvalla, välillä täydellisessä riidassa. En näe kasvoja. En tiedä keitä he ovat. Outoja hetkiä, mutta silti minulla on niistäkin selkeä ajatus. Minä haluan olla niissä hetkissä. Elää juuri niitä hetkiä.

En ole aikaisemmin tuntenut tällaista. Ehkä siksi, että olen elänyt elämäni parisuhteissa. Ehkä siksi, että en ole koskaan ollut ilman toista ihmistä näin pitkään. Ehkä siksi, että olen oppinut itsestäni niin paljon yksin ollessani. Ehkä siksi, että osaan kuunnella itseäni ja tiedostaa tällaiset hetket. En tiedä, mutta sen tiedän, että olen viimeiset vuodet oppinut rakastamaan ja tuntemaan itseäni niin paljon, että tiedän olevani valmis rakastamaan toista.

Mutta vaikka yksinäisyys tuntuukin välillä hyvin epämiellyttyvältä, niin en aio silti kiirehtiä. Nautin tavallaan näistä tunteista nyt ja tiedän, että joka päivä ne haluaa kertoa minulle jotain. Opettaa minua ja valmistaa tulevaisuuteen ja juuri siihen oikeaan hetkeen.

Loppuun aforismi, joka kertoo juuri ajatukseni sen oikean löytämisessä.

”Don´t find love, let love find you. That´s why it´s called falling in love because you don´t force yourself to fall, you just fall”. -Tuntematon

 

  •  
  •  
  •  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.