Minun elämäni

Uusi vuosi, sama minä.

Viikko on nyt eletty tätä uutta ja entistä mahtavampaa vuotta. Viikko on ollut aikaa lunastaa lupaukset, jotka tuli luvattua sillä maagisella kellonlyömällä kuohuviini kuplien sisältä poksahtaneista ajatuksista. Kuntosalien onnelliset omistajat ovat jo lennelleet rahojen kanssa maailman ääriin ihmisten hikoillessa saleilla siihen asti, kunnes se innostus noin kahden viikon jälkeen lopahtaa, tai arjen kiireet ei enää anna aikaa tälle uudelle ja ihanalle harrastukselle. Onneksi kuitenkin koko vuosi on jo maksettu etukäteen uuden, terveellisemmän elämän toivossa. Ravintoloiden hiljaiset pöydät huutavat jo helmikuuta, jolloin ihmiset jälleen sosialisoituu tuoppiensa äärelle. Helmikuussa punainen ja turvonnut naama on saanut taas oman värinsä ja muotonsa takaisin, joten taas on yksitoista kuukautta aikaa nauttia alkoholista ja huudella siinä samalla kesään asti, kuinka hienoa oli olla suoraselkäisesti kokonainen kuukausi juomatta.

En ole mikään uuden vuoden ihminen, enkä ymmärrä niitä uutena vuotena tehtyjä lupauksia. Lupauksia, jotka voisi tehdä vuoden jokaisena päivänä, kuten esimerkiksi tänään. Kuulun kuitenkin siihen ryhmään, joka muistelee edellisen vuoden tapahtumia ja jännityksellä odottaa kaikkea sitä, mitä se uusi ja tuore vuosi tuo tullessaan. Tässä jo muutamia viikkoja olen miettinyt tuota juuri taakse jäänyttä vuotta. Vuotta, joka muutamista sitä edellisistä vuosista poiketen jää monella tavalla muistoihin.

Jos viime vuodesta kaivaa muutamia asioita, jotka tekivät siitä ikimuistoisen, niin mieleen tulee ainakin ehdokkuuteni kunnallisvaaleissa. Enpä olisi vuoden alussa uskonut olevani tuollaisessa mukana, mutta olin ja se oli jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, mitä elämä voi yhtenä aamuna yllätyksellisesti eteen tuoda. Menestystä ei tosin tällä kertaa tullut, mutta se, että tein sen on kokemus, joka jää mieleen ja luulen, että neljän vuoden päästä kokeilen uudestaan.

Seuraavaksi isoin juttu oli lähteä toteuttamaan haavetta, joka oli jäänyt kahdeksi vuosikymmeneksi takaraivoon odottamaan oikeaa hetkeä. Elokuussa tuo haave sitten lopulta toteutui, kun pääsin aloittamaan kauan haaveilemani radiotoimittajan opinnot. On ehkä outoa, että tämä toteutunut haave ei ole listani kärjessä. Tällä hetkellä se kyllä on jo sitä kirkkaasti, mutta tuossa vaiheessa se ei sitä ollut ja seuraavaksi varmasti ymmärrätte miksi.

Kuten varmasti kaikki, jotka ovat kirjoituksiani lukeneet tietää, että elämääni on viime vuodet varjostanut sairaus nimeltä masennus. Joulusta 2012 asti tuo sairaus jollain tavoin varjosti elämääni ja nyt sitten viimein marraskuussa 2017 hoidot päätettiin lopetettaa kokonaan itseni ja lääkäreiden yhteisellä päätöksellä. Minä menin ja voitin sen, eikä mikään voi mennä sen asian yli, että sain itseni takaisin.
Enkä tietenkään halua unohtaa kaikkia niitä mahtavia ihmisiä, joihin sain tutustua ja jotka tulivat osaksi elämääni. Kiitos teille kaikille, että olitte ja olette siinä!

Miten sitten vuosi 2018? Mitä kaikkea on luvassa? Opiskelu ainakin jatkuu kesään asti ja toivottavasti silloin valmistun oikeaksi radiotoimittajaksi. Lisäksi alustavasti on jo sovittua ohjelmaa alkavaan syksyyn asti. Siinä kaikki. Mitä kaikkea muuta tulee, niin en todellakaan vielä tiedä ja se juuri tässä kaikessa on parasta.

Ehkä kuitenkin salaisesti toivon ja odotan, että tämä olisi se vuosi, kun se oikea, romanttinen, tasa-arvoinen, välittävä, läheinen, ikävöivä, hölmö, ja paljon paljon muuta sisältävä rakkaus tulee ja ottaa minua kädestä ja vie mukanaan. Rakkauden vuosi 2018. Se olisi täydellistä! Sitä toivoen ja odottaen…

Hyvää ja yllätyksellistä tätä vuotta!

  •  
  •  
  •  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.