Minun elämäni

Seksiä, viinaa ja rock´n rollia. Mielihyvää masennukseen.

Luin tällä viikolla uutisoinnin Ilta-Sanomista. Jussi Ahde oli kertonut avoimella Facebook päivityksellään masennuksesta ja siitä toipumisesta. Uutinen sai minut jälleen peilaamaan omaa aikaani masentuneena. Siihen oli helppo samaistua, sillä Ahteen kokemus ja siitä kirjoittaminen ei omasta sairastamisestani ja siitä toipumisesta kovinkaan eronnut. Yhtäkkiä vuosia sitten Ahteen mieleenpainuva ja hauska lausahdus: ” Hei terve! Mä oon Jussi Ahde ja mä aion nyt vetää kokaiinia nokkaan.” ei kuulostanutkaan omassa mielessä enää niin hauskalta.

Mieleenpainuvin ja isoin tuossa Ahteen julkaisemassa tekstissä oli ajatus elämän päättämisestä. Kun kaikki on mennyt ja menetetty ja jäljellä on enää tyhjyys. Oman sairauteni aikana en onneksi noita ajatuksia mieleeni saanut. Tai nyt jälkeenpäin ajatellen kai se ajatus jollain tavalla mielessä kävi, sillä pahimman romahtamiseni aikana kerroin lääkärille kysyttäessä, että en ole ajatellut itsemurhaa, mutta mietin mitä järkeä on enää missään. Ehkä siis näin myöhemin ajatellen olin sitä mielessäni jollain tavalla miettinyt.
Muistan myös oman äitini mietteet ja pelot siitä, että missä olisin ollut, ellei omat lapseni ja vastuu heidän kasvatuksesta ja hyvinvoinnista olisi pitänyt minua tässä elämässä kiinni. Ympärilläni oli myös muutama hyvä ystävä, jotka päivittäin kävi katsomassa ja puhumassa. Yksi näistä ystävistäni joskus sanoikin: ”Tulin katsomaan, että oot hengissä”. Hauskaa, siis näin jälkeen päin, mutta tiesin jo silloin ja nyt tänään vielä paremmin, että tuossa lauseessa oli oikea, syvempi ajatus ja pelko. Mitä jos olisin jäänyt silloin itseni ja ajatuksieni kanssa täydellisesti yksin? En tiedä, enkä halua sitä enempää välttämättä edes enää miettiä.

Avoimessa tekstissään Ahde kirjoittaa, kuinka tuosta pimeydestä oli kuitenkin tie valoon:

-Itsensä vapauttaminen tuosta tuskaisesta kierteestä oli lopulta uskomattoman paljon yksinkertaisempaa kuin olisin ikinä voinut kuvitella, se oli vain aivan päinvastoin siitä mitä yhteiskuntamme, ja ne useat kymmenet kirjaoppineet ”asiantuntijat” joilta apua hain, meille opettaa; tulikin vain uskaltaa antautua ja lopettaa taistelu masennusta vastaan, sekä pysähtyä kuuntelemaan mitä tuo masennus minulle haluaa kertoa. Tulikin vain hyväksyä ja kokea nuo alas painetut tunteet joita yhteiskuntamme on ehdollistanut meidät tuomitsemaan ja kieltämään, ja joita olin aina paennut ja turruttanut mielialalääkkeillä, roskaruoalla, nettipornolla, uhkapelaamisella, tv-sarjoilla, videopeleillä, viinalla ja muilla huumeilla sekä lukemattomilla muilla tavoilla millä haemme onnellisuuden sijasta hetkellistä MIELIHYVÄÄ. Tapoja paeta ajatuksiamme eristäen itsemme muusta maailmasta sekä omista tunteistamme on tänä päivänä lukemattomia, ja yhteiskuntamme mainostaa niitä meille joka tuutista erittäin agressiviisesti kuten jokainen voi havahtua huomaamaan jos vain pysähtyy katsomaan.

Itse en lähtenyt turruttamaan itseäni lääkkeillä. Olen aina ollut hiukan lääkevastainen. Jossain vaiheessa kuitenkin suostuin niitä kokeilemaan, mutta lopetin aina, kun alkoi tuntua huonolta. Kovimpiin SSRI- masennuslääkkeisiin en koskaan edes suostunut. Sen sijaan tein ehkä vielä pahemman virheen, sillä alkoholi astui vahvasti maailmaani. Jokainen päivä kului alkoholia juoden. Kotona, omassa rauhassa ja yksin. Oli jotenkin helpompaa olla ja lopulta illalla, ei sammua, vaan käydä nukkumaan. En juonut itseäni humalaan. Join vain pitkin päivää samalla kotitöitä tehden ollen pienessä nousussa koko ajan. Kaikki tuntui paljon helpommalta alkoholia nauttineena. Lopulta tuli kuitenkin onneksi eteen ne hetket, jolloin tajusin että sen täytyi loppua.

Yksi ja suurin ehkä oli se, että joka ikinen kerta, kun lähdin viettämään iltaa, niin poliisi oli jollain tavalla illanvietossani mukana. Ystävänikin sitä ihmettelivät ja onneksi lopulta huomauttivat, sillä en ollut enää oma hauska itseni. Tajusin, ettei näin voi olla. En ollut ennen joutunut sellaisiin tilanteisiin. En ole sellainen ihminen.

Toinen ja se lopulta pysäyttävin hetki tuli, kun muistan heränneeni aamulla ja kelloa katsellessani mietin, että mihin aikaan voisin aloittaa juomisen. Tai siis mihin aikaan se olisi ”normaalia” enkä antaisi itsestäni vaikutelmaa, että olisin alkoholisoitunut. Täysin absurdi ajatus joka lopulta sai suhtautumiseni alkoholin ”masennuksen parantavaan” voimaan kääntymään.

Raha tuottaa ihmiselle mielihyvää. Masennuksen aikana minulle kehittyikin rahaan erityinen mielihyvää tuottava asia, ostaminen. Sain suurta mielihyvää kun sain ostaa jotain. Lopulta tuhlasin tuhansia kaikkeen sellaiseen, jolla ei ollut mitään merkitystä. Osaa niistä en ole koskaan tarvinnut, enkä lopulta edes tarkalleen muista, mitä kaikkea tuolloin ostinkaan ja mihin se kaikki meni.

Yksi suurimmista mielihyvää tuottavista asioista oli seksi. Olin masennukseni aikana seurustelusuhteessa, tai itseasiassa parissakin joten sitä oli. Mutta sitten kun nekin lopulta tulivat päätökseen ei millään ollut lopulta väliä. Muistan, että oli pitkiäkin hetkiä, kun seksi ei todellakaan kiinnostanut, mutta sitten kun kiinnosti, se oli holtitonta, rajua ja rajatonta, eikä sillä ollut lopulta väliä, kenen kanssa, miten ja missä se tapahtui. Se oli täysin epänormaalia sille minulle, joka olin ollut, mutta koska se tuotti mielihyvää, se riitti, enkä ajatellut sitä sen enempää. Tähänkin onneksi heräsin ja ymmärrys tuli lopulta ystäväni sarkastiseksi vitsiksi tarkoitetulla sanomisella. Eräänä päivänä nimittäin ystäväni soitti ja valitteli, että oli ollut jotenkin hirveää, kun hän oli vähän ajan sisällä ollut kahden eri naisen kanssa, mutta jatkoikin samaan hengenvetoon ”ai niin, täähän on sulle vaan normaali alkuviikko”. Vitsi, joka tahattomasti muutti suuntaani takaisin oikeaan suuntaan. Kiitos siitä.

Lopulta en enää eristänyt ajatuksiani ja elämääni noihin kaikkiin tekoihin. Lopulta siis, niin kuin aiemmin olen aiheesta kirjoittanut ja kuten Ahde omassa kirjoituksessaan sanoo,” uskaltaa antautua ja lopettaa taistelu masennusta vastaan, sekä pysähtyä kuuntelemaan mitä tuo masennus minulle haluaa kertoa.”

Minulta edelleen usein kysytään, miten selvisin masennuksesta. Se on aihe joka tuntuu olevan elämässäni läsnä usein. Ei enää niinkään itseni kautta, mutta ystävieni. Joka kerta se silti tuntuu hyvin läheiseltä, kun ihminen ja varsinkin ystävä ottaa minuun yhteyden kysyäkseen tai kertoakseen. Se on kokemus, joka ei poistu elämästäni koskaan. Se on kokemus joka muutti minua. Se on kokemus, joka teki minusta tällaisen, erilaisen minän.

Sanoin joskus psykiatrilleni, että jokaisen ihmisen pitäisi kerran elämässään masentua. Sanoin tämän siksi, että olen nähnyt elämässäni ihmisiä, joiden suurimpia murheita on valittaa vesisateesta, työstään, tai siitä, ettei tänä vuonna päästä etelään. Masennu kunnolla, niin ensimmäinen mitä opit lopulta arvostamaan on se, että hengität. Nautit siitä, että saat olla tässä, nähdä ja kokea. Löydät itsesi ja rakastut itseesi ja sitten alat oikeasti rakastua siihen, mitä on ympärilläsi. Näet kaiken eri tavoin.

Hän ei ihmetellyt eikä korjannut. Hän ymmärsi täysin mtä tarkoitan.

Loppuun jätän lainauksen Jussi Ahteen kirjoituksesta, koska tähän minun on helppo samaistua. Se on juuri sitä omaa ajattelumaailmaani. Ja niille, jotka edelleen miettii, miten selvitä masennuksesta niin tässä…

-Jiddu Krishnamurti, eräs aikamme arvostetuimmista ajattelijoista kirjoitti että ”ei ole tervettä yrittää sopeutua perusteellisen sairaaseen yhteiskuntaan”, ja tuon lauseen lukeminen toi itselleni valtavasti lohtua ja toivoa aikoinaan. Se muutti elämääni suuresti koska se avasi portin sille ajatukselle että mitä jos en olekkaan viallinen epäonnistuja, vaan mitä jos tuska tuleekin siitä että yritän väkisin sopeutua yhteiskuntaan joka on kaiken sen vastaista minkä sydämessäni oikeaksi tiedän ja tunnen. Vasta vuosia myöhemmin syvällisesti oivalsin että asia todella on näin, ja että tuo ei ollut vain minun tuskan taustalla vaan se on koko kollektiivisen ihmiskunnan tuskan taustalla. Yritämme väkisin sopeutua meidän mielen luomukseen joka ei resonoi meidän sydämen kanssa. Jos vain pysähtyy katsomaan, voi jokainen hyvin selkeästi havaita että olemme todella luoneet yhteiskunnan jossa rahan ja oman edun tavoitteleminen keinoja kaihtamatta on hyväksyttyä ja jopa arvostettua vaikka pintapuolisesti esitämmekin usein muuta, ja jossa vastakkainasettelu, sairaudet, väkivalta, ihmisen esineellistäminen sekä monet muut erillisyyden harhasta johtuvat pelon oireet on voimakkaasti havaittavissa jokapuolella ympärillämme. Tämä on useimmille, varsinkin erityisen herkille ihmisille erittäin hämmentävää, tuskaista ja ristiriitaista koska meidän jokaisen luontainen halu ja tarve on olla ystävällisiä, rakastavia ja auttavia toisia kohtaan sekä toimia yhteisönä kohti yhteistä hyvää, ei kilpailla toisiamme vastaan rahasta ja vallasta.
Tullakseni syvällisesti onnelliseksi, tuli siis vain havaita yhteiskunnan todellinen luonne, riisua uhrinviitta harteilta ja lopettaa pakeneminen. Tuli uskaltaa kohdata rehellisesti itsensä sekä omat tunteet ja pelot, ja tehdä tarvittavat muutokset ITSESSÄÄN. Kun tuon tekee, huomaa lopulta että tuska ei synny niinkään edes siitä mitä tekee, vaan siitä mistä energiasta käsin sitä tekee, koska aivan kaikkea voi tehdä pelosta tai rakkaudesta käsin, ja kohtaamme aina sitä samaa energiaa kokemuksessamme kuin mitä itse liikkeelle laitamme. Se on kokemukseni mukaan aivan sama pakeneeko tunteita ja ajatuksia huumeisiin, pornoon, shoppailuun, kuntosalille, kirjanpitoon tai vaikka hyväntekeväisyystyöhön, mutta jos tuo tekeminen kumpuaa pelosta, eli tuskaisten tunteiden pakenemisesta, ulkopuolisen hyväksynnän hakemisesta ja hetkellisen mielihyvän metsästämisestä käsin, on lopputulos laajemmasta perpspektiivistä katsottuna aivan sama, eli rakkaudettomuuden tunne. Kun taas alkaa tietoisesti harjoittelemaan itsensä rakastamista ja alkaakin kohtelemaan itseään samalla ymmärryksellä, myötätunnolla ja anteeksi annolla kuin kohtee pientä lasta, alkaa kokemukseni mukaan erittäin voimakas transformaatio kohti syvällistä onnellisuutta, rauhaa ja vapautta.
Itsensä ja omien tunteiden sekä pelkojen rehellinen kohtaaminen, olemassa olevan tilanteeen totaalinen hyväksyminen sekä anteeksi anto on se mistä todellinen rakkaus alkaa, ja vain rakkaus voi pysyvästi parantaa pelon, eli sen mistä kaikki viha, kateus, väkivalta, kilpailu, häpeä ja vastakkainasettelu maailmassa kumpuaa, niin yksilötasolla kuin kollektiivisestikin. Kun kohtaa itsensä rehellisesti, tekee tarvittavat muutokset elämässään ja sytyttää rakkauden sisällään, seuraa ulkoinen heijastus kyllä perässä. Kun uskaltaa laittaa kaiken fokuksen sisäänpäin ja tekee sen työn itsessään, alkaa myös automaattisesti olemaan rakastava, ymmärtävä, anteeksiantava ja auttava ympärillä olevia ihmisiä kohtaan, jonka takia itsensä rakastamisen opetteleminen on mielestäni epäitsekkäin ja jaloin teko jonka ihminen voi tehdä, ja suosittelen sitä koko sydämestäni jokaiselle rakkaalle kanssaeläjälle.
Kun vain uskalsin itkeä kaikki ne itkut, tuntea kaikki ne tunteet ja kohdata kaikki ne pelot joita olin hävennyt, turruttanut ja alas painanut, ja uskalsin antaa itselle anteeksi aivan kaiken mitä olin ikinä tehnyt, puhunut tai ajatellut, syttyi rakkaus sisälläni ja helpotus oli jotain niin sanoinkuvailematonta ja elämää mullistavaa että sitä haluaa automaattisesti jokaisen sielun kokevan tuon saman. On tärkeä ymmärtää että se on matka erillaisine vaiheineen, ja se matka alkaa kokemukseni mukaan vain tietoisesta päätöksestä tehdä omasta onnelisuudesta ja sisäisen rakkauden sytyttämisestä elämänsä tärkein tehtävä, mutta se matka johtaa lopulta jokaisen väistämättömästi takaisin todelliseen rakkauteen, eli ykseyteen, tilaan jossa kohtelee kaikkea elämää tietäen että olemme tämän väliaikaisen muodon takana yhtä ja samaa.
Mahtavaa ja elämää mullistavaa matkaa, sekä valtavaa rakkautta juuri sinulle

Kiitos Jussi Ahde.

  •  
  •  
  •  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.