Minun elämäni

Masennuksen hoitoa for dummies.

Eilen keskustelin puhelimessa hyvän ystäväni kanssa pitkän tovin masennuksesta. Minulla masennus on jo onneksi mennyttä, mutta ystäväni on vielä matkalla. Sanoin, että tekisi mieli kirjoittaa sellainen ”masennuksen hoito for dummies” opas. Toisaalta pikkuhiljaa lause lauseelta valmistuva osaelämänkertani tulee olemaan eräänlainen opas masennuksen hoitoon, vaikkakin kerron siinä vain omia kokemuksia, niin uskon, että se voi toimia myös jonkinlaisena oppaana jollekin toiselle, joka tuosta helvetillisestä mielialahäiriöstä kärsii, vaikkakin jokainen hoito ja tapaus on yksilöllinen. Tässä kuitenkin pähkinänkuoressa kolme asiaa, jotka kannattaa mielestäni muistaa masennuksen hoidossa, tai toimi ainakin omassa hoidossani tärkeimpinä.


Pysähdy.

Kun ensimmäisen kerran sain diagnoosin masennuksesta ajattelin, että höpöhöpö. Yksityisen lääkäriaseman puoskari puhuu sekavia. Eihän se nyt ainakaan sitä ole. Muutamia kuukausia aikaisemmin olin ajautunut avioeroon ja töissä oli jatkuva kiire ja taistelu onnistumisesta. Stressiä se vaan on. Niin no, sitähän se varmasti pohjimmiltaan olikin, mutta piilossa kehittyikin jotain suurempaa. Vasta yli kaksi vuotta tuon vähättelyn jälkeen ymmärsin, ettei oloni parannu sillä, että jatkuvasti yritän suorittaa ja tehdä jotain. Itseasiassa juuri se asioiden väkisin tekeminen vain pahensi asiaa, joten pysähdyin. Pysähdyin täydellisesti ja jäin pois yhteiskunnan oravanpyörästä. Pysähtyminen itseasiassa ei ollut enää sillä hetkellä itsestäni kiinni, vaan tuli kuin itsestään. Voimat oli niin loppu, ettei mistään enää tullut mitään. Pelkästään nouseminen sängystä, tai enemmänkin sen alta, oli prosessi, joka vaati erikoisia ponnisteluja. Muistan hyvin, kuinka maidon hakeminen lähikaupasta oli uskomattoman vaikeaa, joka tarvitsi noin kolmen tunnin valmistelut ennen toteutumista. Pysähtyminen ajoissa on siis erittäin tärkeää ja jos joku sanoo, että ”sun pitää”, niin muista, että ei, ei pidä. Muista pysähtyä.
Käsittele.
Olen ollut sellainen ihminen, että ajattelen ehkä liikaa. Silti se on ollut vain noin kymmenes osa siitä, miten lopulta masennuksen aikana aloin ajatella ja käsitellä asioita. Jossain vaiheessa ajatteleminen oli kuitenkin hiukan vaikeaa, sillä niin kuin sanotaan, ongelmien määrä pysyy aina vakiona. Yhdestä, kun pääsi, niin toinen on jo jalka vahvasti oven välissä. Asioiden käsitteleminen on silloin hyvin vaikeaa, kun uutta kasvaa vanhan ja vielä puolitiessään käsitellyn asian päälle. Tulee lumipalloefekti, joka tuntuu siltä, ettei se koskaan pysähdy. On ehkä kuitenkin jopa liian helppoakin sanoa näin jälkeenpäin, että kyllä se pysähtyy. Ensin pitää vain itse pysähtyä kunnolla. Jos et tee mitään, niin mitään ei voi tapahtua. Pysähtymisen jälkeen siis käsittele asiat. Mieti itsenäisesti, mutta muista puhua asioista avoimesti myös muille. Älä jää yksin.
Hyväksy.
Tämä on ehkä se haastavin ja vaatii aikaa ja varsinkin sitä, että edellinen, eli käsittele kohta on hallussa. Sanotaan, ettei saa ajatella asioita liikaa, mutta käsittelemällä asiat jokaisesta eri kulmasta lopulta tekee hyväksymisestä yllättävän helppoa. Jos jonkin asian hyväksyminen tuntuu raskaalta, niin käsittely on kesken. Tietysti tämä on vain minun oma mielipiteeni, mutta sanottakoon, että matkallani sieltä jostain tähän päivään olen menettänyt lähes kaiken. Matkalla hajosi avioliitto, luovuin omasta lapsestani (jonka onneksi sain myöhemmin takaisin kotiin), pari parisuhdetta hajosi, työt ja oma yritykseni teki lopulta konkurssin, sekä viimeisimpänä ja kirsikkana masennuksen kakussa, oma koti meni. Koti, jonka olin jälleenrakentanut ja johon olin kauan sitten syntynyt myytiin lopulta syksyllä 2017. Odotin sitä hetkeä ja kylläpä helpotti, kun pääsin lapsuuteni kodista eroon. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kaikelle tuolle oli tarkoitus ja ymmärrän sen täysin. Lopulta olen kääntänyt tuon kaiken omaksi vahvuudeksi ja niin kuin minua hoitavan lääkärin kanssa olimme jo vuosi sitten yhtä mieltä, näin piti tapahtua ja se oli hyvä. Pysähdyin, käsittelin ja lopulta hyväksyin.
En tiedä, miten lopulta voisin tätä sanoa täysin ymmärrettävästi, mutta masennus oli aikakautena minulle yksi elämäni paras ja opettavaisin koulu. Se oli matka, jossa ensimmäisen kerran elämäni aikana lopulta keskityin itseeni ja omiin ajatuksiini tavalla, joka muutti minua ja teki lopulta minusta monella tavalla erilaisen. Esimerkiksi kävely vesisateessa kohti bussipysäkkiä huomaten, että bussi meni ohi ja sen perävaloja katsellen nostattaa enää ainoastaan pienen hymyn. Nimittäin kyllä tässä maailmassa on oikeasti tärkeämpiä ja vakavampia asioita, kuin piipittäminen sään vaihteluista, tai myöhästyminen bussista. Seuraava bussi tulee kyllä aikanaan ja sateen jälkeen paistaa taas aurinko.
  •  
  •  
  •  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.