Minun elämäni

Lapsi aseena.

Siinä missä muutamia vuosikymmeniä sitten vielä solmittiin kestäviäkin avioliittoja, niin tänä päivänä eroaminen on kai jo eräänlainen muoti-ilmiö. Tässä kiireellisessä ja alati stressaavassa yhteiskunnassa jo pienikin este parisuhteessa isommasta puhumattakaan voi aiheuttaa sen, että papin edessä nimettömään pujotettu timanttisormus päätyy kanikonttorin hyllylle jo hyvissä ajoin ennen viimeistä osamaksuerää ja loput yhteisistä hetkistä jaetaan tasan. Joissain tapauksissa tulee eteen myös se hetki, jossa pitää yhdessä miettiä yhteisen lapsen tai lasten asumista. Tämä on valitettavasti joskus se hetki, jossa eroriita saa täysin uudet mittasuhteet ja erosta johtuvan surun, pettymyksen tai pahimmillaan katkeroitumisen johdosta alkaa taistelu, jossa jo pelkästään vanhempien erosta omaa sekaista ajatusmaailmaansa läpikäyvä lapsi joutuu kahden aikuisen järjettömän henkisen väkivallan lyömäaseeksi.

Viime vuonna Suomessa tehtiin 139 368 lastensuojeluilmoitusta. Kun tuosta luvusta otetaan pois ne ilmoitukset, jossa erilaiset tukitoimenpiteet, huostaanotot ja uudelleen sijoitukset on aloitettu tai tehty, niin lopulta valitettavan paljon jää jäljelle niitä, jossa ilmoitus on tehty vain ja ainoastaan vahingoittamaan toista aikuista.

Aihe ei ole minulle mitenkään uusi ja itseasiassa tämän tekstin otsikko on luonnoksena viettänyt kansiossani aikaa yli vuoden. Lähiaikoina olen kuitenkin törmännyt aiheeseen usein erilaisissa artikkeleissa ja uutisissa. Viimeksi vierailullani adressit.com sivustolla törmäsin kansalaisaloitteeseen, jonka otsikkona on ”Perättömien lastensuojeluilmoituksien kriminalisointi”. Olen myös viimeaikoina puhunut aiheesta paljon läheisten ihmisten kanssa, joilla kokemusta aiheesta on enemmänkin ja pystyvät täten näiden perättömien ilmoitusten takia, tai lähinnä niistä kertyneiden paperivuorien avulla lämmittämään talojaan helposti kai muutamankin talven. Ja lopuksi vielä kirsikkana lasukakun päällä se, että pari viikkoa sitten omat lapseni alkoivat muistella heistä aikoinaan tehtyä täysin järjetöntä ja vailla mitään totuutta sisältänyttä lastensuojeluilmoitusta, josta olen joskus blogissani kirjoittanutkin.

En tiedä tarkalleen, miten saisin tämän ajatukseni lopulta asiallisesti kirjoitettua, sillä loput tekstistäni haluaisin kirjoittaa Caps Lock -näppäin pohjassa huutaen kuin vieraan talon rappusille hylätty koliikkivauva, mutta yritän nyt kuitenkin vielä hetken rauhoitella itseni tasaisella keinuvalla liikkeellä ja pienellä pullollisella korviketta.

Kahden aikuisen yhdessäolon päättyminen ei ole koskaan helppoa. Ei edes tilanteessa, jossa ero tapahtuu lopulta täydessä yhteisymmärryksessä. Erotilanteessa se elämä, johon aikuiset, lapsista puhumattakaan on tottunut on yhtäkkiä historiaa ja elämän jälleeenrakentaminen ja rakentuminen vie aikaa. Lapselle tällainen muutos pelkästään ajatuksen tasolla on aikuisen maailmaa huomattavasti isompi ja sekaisempi, joka jättää kasoittain kysymyksiä, johon hän ei saa välttämättä vielä vuosiin ymmärrettävää vastausta. Ei lapsen mieli voi ymmärtää niitä syitä, vaikka ero olisi ollut aikuisille kuinka sopuisa tahansa ja lapsi saa edelleen nähdä kumpaakin vanhempaa usein. Lapsi voi siis kysyä vielä pitkienkin aikojen päästä vanhempien eroamisen syitä yrittäessään samalla ymmärtää, miksi hänen tarhakaverinsa menee kaikkialle yhdessä isän ja äidin kanssa. Tiedän tämän, koska yritän vastailla niihin kysymyksiin kuuden erovuoden jälkeen nyt ekaluokkalaiselleni tyttärelleni.

Mutta siinä missä lapsi tuntee asioita, niin aikuisellakin on paljon ajateltavaa. Eron tuoma ikävä, suru ja pettymys on niitä vaikeita tunteita, jotka tarvitsevat aikaa parantuakseen. Joskus kuitenkin nämä tunteet jätetään piiloon tai niitä ei osata käsitellä. Tilalle syntyy vääränlaisia tunteita, joita petetyksi tai jätetyksi tulleen on helpompi käsitellä. Tässä tapauksessa siis niiden oikeiden tunteiden päälle syntyy helposti kansi nimeltään katkeruus ja viha, joka sumentaa täysin todellisen ajattelun ja alkaa taistelu, jossa yritetään vahingoittaa tai enemmänkin kostaa se kaikki, mikä on menetetty. Tässä tapauksessa yksi kostamisen muodoista voi olla isku lapsen välityksellä. Siihen paras ja helpoin apuväline on tietenkin lastensuojeluilmoitus. Tässä vaiheesssa tulee se hetki, jossa minunkin korvikepullossa tulee pohja vastaan.

Ymmärrän hyvin, enkä voi väittää vastaan, etteikö lastensuojeluilmoituksen tekeminen olisi vaikuttava keino vahingoittaa toista ihmistä. Olenhan sen itsekin saanut kokea. Todellisuudessa se isoin vahingoittaminen ei kohdistu kuitenkaan lopulta siihen toiseen aikuiseen, vaan suurin vaikutus sillä kaikella on lapseen. Toiselle aikuiselle se vahvistaa lopulta ainoastaan sen, että päätös yhteisen matkan lopettamisesta oli täydellisen oikea. Mutta kuvitelkaapa mitä se tekee lapselle. Yhtäkkiä lapsi joutuu täysin vieraaseen ja pelottavaan tilanteeseen keskelle viranomaisten kyselyitä, jossa omaa toista vanhempaa syytetään lapselle täysin vieraasta asiasta ja kaikessa siinä hämmennyksessä vastauksia haetaan kymmenillä kysymyksillä, joihin lapsi ei osaa vastata. Tuo hetki on lapselle todella suuri ja jättää lapsen mieleen loputtoman määrän ajatuksia ja kysymyksiä.

Pahinta kaikessa on se, että tulee se päivä, kun lapsi tajuaa joutuneensa tilanteeseen vain sen takia, että joku halusi äidille tai isälle pahaa. Ja entäpä se hetki, kun lapsi tajuaa, että se ihminen, joka ajoi lapsen siihen pelottavaan hetkeen oli oma isä tai äiti. Se jättää pahimmillaan arven, joka ei koskaan parane ja aiheuttaa sen, että se ilmoituksen tai ilmoituksia tehtaillut vanhempi ei koskaan saa niitä asioita lapselta anteeksi, eikä suhteesta siihen toiseen aikuiseen tule koskaan enää normaali.

Kun katselin lastensuojelun tilastoja, niin olen hyvin onnellinen siitä, että meillä sellainen on olemassa. Itse myös monella tavalla lastensuojelun kanssa tekemisissä olleena tiedän, että apua saa monenlaisiin elämäntilanteisiin, eikä se aina ole vain lapselle suunnattua, vaan aikuinenkin saa samalla tukea arjen haasteisiin.

Haluan siis olla mukana auttamassa ja kertoa, miten lastensuojelua kannattaa lähestyä ja siihen saa todellista voimaa, jos mielessäsi on taas kerran ajatus tehdä tekaistu ilmoitus vain vahingoittaaksesi toista aikuista tai lasta. Sen sijaan siis, että teet epätodellisen ilmoituksen siitä, miten äiti unohti lapsen pipon tai isä työnsi yhteisen lapsen leijonahäkkiin, niin aloita soitto lastensuojelun päivystyspuhelimeen näillä sanoilla: ”Haluan tehdä lastensuojeluilmoituksen. Haluan tehdä sen siksi, että olen täydellisen ajattelematon kusipää ja haluan, että lasta suojelellaan minulta itseltäni.”

  •  
  •  
  •  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.